Perusgluteenimassasta saa pienin muunnelmin monenlaista. Tänään päädyin tekemään paistin.
3 dl gluteenijauhoja
1 dl spelttimannaryynejä
1 rkl Maizzenaa
n. 1,5 dl vettä
1-2 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl aromisuolaa
jeeraa, chilirouhetta, mustapippuria, Etelä-Amerikka -mausteseosta (sis. mm. chiliä, kardemummaa, valkosipulia ym.)
Kuivat aineet ja mausteet sekoitetaan keskenään ja nesteet keskenään, jonka jälkeen neste vaivataan kuiviin aineisiin. Massasta muotoillaan paistin mallinen möykky, joka kääritään tiiviisti alumiinifolioon. Paistetaan parin sadan asteen lämpöisessä uunissa tunti, puolitoista. Lopuksi voi vielä avata foliota ja paahtaa paistia hetken ylälämmöllä, niin pinta ruskistuu vähän somemmaksi.
Tähän sopii perinteinen kermakastike:
1,5 dl kaurakermaa
n. 2 rkl HP-kastiketta tai Jamaican Jerk Saucea
1 rkl balsamico-viinietikka
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
1-2 tl Maizzenaa ja n. 2 rkl vettä
suolaa, pippuria, dijon-sinappia, mahd. loraus soijakastiketta
Ainekset sekoitetaan ja kuumennetaan kiehuvaksi. Vesitilkkaan sekoitettu Maizzena lisätään voimakkaasti sekoittaen. Kiehautetaan vielä uudelleen, kunnes kastike sakenee, ja otetaan sitten pois liedeltä. Ainesten suhteita voi muutella mieltymysten mukaan. Jos pitää paksummasta kastikkeesta, voi käyttää runsaammin Maizzenaa, juoksevammasta pitävä vähentää määrää. Enemmän happamuutta saa lisäämällä etikkaa, jolloin kannattaa lisätä vastaavasti sokeria ja suolaa myös hieman enemmän. Etikan määrää voi myös vähentää, jos ei siitä pidä tai pelkää liikaa hapokkuutta. Sinapilla ja HP:llä säädellään sitten maun voimakkuutta. Kannattaa aloittaa vaikka 1 rkl HP:tä (tai Jerkiä) ja 1 tl sinappia. Niitähän voi sitten lisätä maun mukaan.
Sairasloma on lopussa ja työt edessä. Käytännössä ei blogin pitämiseen ole sen vuoksi enää yhtä paljon aikaa kuin viimeisen kuukauden aikana. Koetan kuitenkin edelleen muutaman kerran viikossa jonkin ohjeen tänne lisätä.

Jätä kommentti