• 29Tam

    Lähimarketissa oli yllättäen tuoreita viikunoita, jotka suorastaan huusivat halusta päästä salaattiin. Viikunoiden kilohinta on tolkuton, mutta ruokailijaa kohti riittää yksikin viikuna ja viikunat ovat kohtuullisen keveitä. Ei tämä salaatti sen vuoksi konkurssia aiheuta.

    muutamaa eri salaattia
    tomaatti
    2-4 viikunaa
    n. 150 g pehmeää tofua (Silken)
    oliiveja
    purjoa
    vaahterasiirappia
    oliiviöljyä
    balsamicoa

    suolaa, oreganoa, mustapippuria,

    Salaatti revitään laakealle tarjoiluvadille. Tomaatti lohkotaan, purjosta leikataan sentti pari hyvin ohuiksi renkaiksi ja ne asetellaan salaatin päälle.Viikunoihin tehdään veitsellä syvä viilto ristiin ja puristetaan kannasta, jolloin viikuna aukeaa “kukaksi”. Viikunat asetellaan salaatille ja päälle pudotellaan muutamia mustia oliiveja.

    Tofu leikataan pieniksi kuutioiksi jotka paistetaan varoen rikkomasta kuutioita muutamassa ruokalusikallisessa oliiviöljyä kohtalaisella lämmöllä rapean ruskeiksi. Tofu suolataan reippaasti ja maustetaan oreganolla. Tofukuutiot öljyineen ripotellaan salaatin päälle. Lopuksi kaadetaan koko salaatin päälle muutama rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa) ja muutamia tippoja balsamicoa.

    Tässä salaatissa oleellista on suolaisen, makean ja happamen makuliitto, joka sekä tasapainottaa että korostaa viikunoiden mietoa, erityislaatuista makua.

    (Viikunat voi syödä kokonaisuudessaan)

    Luokassa: Luokittelematon

Yksi kommentti

WP_Lime_Slice

Jätä kommentti

Huom: Kommenttien moderointi on käytössä, joten kommenttisi julkaisussa voi hieman kestää.


Mainokset